Modernin morsion muistilista

Olemme työstämässä tässä keväällä hää-aiheista lehtiartikkelia ja ajauduimme työn tuoksinassa vuoden hääblogiksi nimetylle sivustolle. Olemme itse, sanoisimmeko, hieman sivistymättömiä nykyajan häätrendeissä, joten halusimme ottaa selvää mitä nykynainen ”elämänsä upeimmalta” päivältä odottaa.

Google-haussa hää-hakusanalla ensimmäiseksi avautuneelta Makea Hääblogi-sivustolta löytyi niin sanoinkuvaamattoman seikkaperäisiä ja yksityiskohtaisuudessaan ylittämättömiä vinkkejä tuleville morsioille, että haluamme seuraavassa jakaa niistä käsittääksemme tärkeimmät.

Ihan vain siksi, ettei nyt yhdeltäkään tämän kesän naimisiinmenijältä unohdu ne ratkaisevimmat detaljit, kun naimakauppoja solmitaan. 

Kesämorsiamen 2017 must do -muistilista:

 1 Paperituotteiden visuaalinen ilme  

Uih, tästä se ihana suunnittelutyö alkaa. Nyt tarkkana! 🙂

”Jos haaveilet omasta häälogosta tai häämonogrammista, on hyvä aloittaa logon suunnittelu rinnakkain hääkutsun tai save the date -kortin kanssa. Näin saadaan logo istumaan muuhun kokonaisuuteen. Voit myös toimittaa kirjekuoret kalligrafille kirjoitettavaksi, jolloin kuoriin tulee arvokas ja persoonallinen ilme.”

Huomioi, että

”Voit kietoa kutsukokonaisuuden silkki- tai kuultopaperiin ja sulkea sen logosta teetetyllä tarralla tai sinetillä. Muista käyttää kutsun fonttia, jolloin ilme säilyy yhtenäisenä kautta kaiken paperimateriaalin.”

Ja mikä parasta:

Kerran suunniteltua häälogoa voi käyttää esimerkiksi omapostimerkissä, sinetissä, tarroissa, hääjuhlan paperituotteissa, hääauton takalasissa, tienvarsikylteissä, vieraslahjojen etiketeissä tai vaikka juhlapaikan valaistuksessa!”

Hiphei, kuinka kätevää!

 2 Messusuunnitelman laatiminen

No totta vie messut kuuluvat joka kihlatun kesäohjelmistoon. Mutta olethan tarkkana, että ehdit visiteerata niissä kaikissa:

”Tutustu messuohjelmaan ja näytteilleasettajiin. Tee listaa mitkä puheenvuorot ja esittelyt haluat ehdottomasti nähdä. Mitä hääelementtejä on vielä hankkimatta ja millä messuständeillä on muistettava käydä. Päivistä tulee rankkoja – siis pikkupurtaa mukaan!”

”Kartoita messutarjonta kokonaisuudessaan. Tänä kesänä esim. Mennään naimisiin!, Häämessut, I love me -messut, Love me Do -Hki, Turku & Tampere. ”

Ehkäpä rohkenemme lisäksi ehdottaa vielä: Me Myself and I –morsiusmessut, Vuoden Kaunein Kukkaisfitnessbeautymorsio (Köyliö, Ala-Vehkaa), Minä olen ihana ja menen naimisiin -messut (Ylöjärvi, Paukaa ja Kekkilä) sekä Ihaile ja kadehdi minua aivan törkeästi 2017 -messut.

3 Lautasliinat

Tiesithän, että lautasliinavalinnoissa heijastuu tulevan liiton luonne. Siis:

”Asettele lautasliinat näyttävän korkeasti, mutta hae rentoa yleisvaikutelmaa.” ja”Paina osa teksteistä lautasliinoihin näyttävällä kultafolionnilla.”

Muista myös, etteivät lautasliinat ole vain lautasliinoja. Päinvastoin, ne ovat loputtomien mahdollisuuksien ehtymätön lähde:

”Eräissä häissä lautasliinoista löytyi kuultopaperille painatettu hashtagilappunen ja koko komeus oli kiinnitetty yhteen samanlaisella niitillä, joita käytettiin kutsujen kiinnittämisessä.”

-Tämä testiin!!

4 Somistussuunnitelma

Oikeilla somistusvalinnoilla moderni morsian viestii elegantisti, mikä avioliitossa on hänelle tärkeintä:

”Somistussuunnitelmaan sisältyy aina paljon akryylilevystä valmistettuja kylttejä, kultapuhallettua hiekkaa sekä aivan ihastuttavat betonituikut ripauksella kultaa.  Kokonaisuus tulee olemaan modernin hillitty ja tyylikäs ja jokainen elementti huolella valittu.”

”Baariin ja Photoboothiin suunnitellaan ”I love myself” ja ”Selfie Station” -kyltit. Lisäksi kannattaa tuunata ihanat BAR-valokirjaimet.”

Parhaimmillaan somistussuunnitelma johtaa jopa ennakkoluulottomaan seikkailuun:

”Kaitaliinakäsitys viedään ihan uudelle ulottuvuudelle näissä häissä.”

Silti sitä tärkeintä ei ole syytä unohtaa:

”Muista palmikoida ystävyysrannekkeet paikkakortteihin.”

5 DIY – Geometriset vieraslahjaboxit

Tätä ei voi yksikään kesän 2017 tiedostava morsian sivuuttaa – nyt on nimittäin niin moniulotteinen innovaatio  kyseessä!

”Koska geometrisen pelkistetyt muodot ja kuviot ovat tällä hetkellä myös hää- ja juhlamuodissa,  DIY-4D-paperiboxit sopivat hienosti hoitamaan samaan aikaan sekä paikkakortinpidikkeen roolia kuin vieraslahjakätköä.”

6 Muuta muistettavaa!

Lopuksi vielä muutama vinkki, joiden avulla luoda leikittelevän spontaania tunnelmaa – ja niin vähällä vaivalla!

”Keskisuuret kukat sopivat morsiamen Before The Ceremony -kukkaissadekuvauksiin.”, ”Luomu-laakerinlehtiköynnöksestä tulee voimakas metsäinen tunnelma, täydellinen wedding woodland -teemaan.”, ”Kultamaalatut eläinfiguurit sopivat ihanasti rustiikkiseen teemaan tai toimivat itsessään teemana. Lisää eläinhahmo toimittamaan myös paikkakortin pidikkeen virkaa!”, ”Suloinen glitternuoli sopii aina söpöstelyhäihin.”, ”Virkattu pullea sydän on vastustamattoman suloinen. Näitä riittää yksikin, mutta toimii myös useamman sydämen rykelmänä. Jos taitoa riittää voi kaveriksi virkata hääparin näköishahmot.”

7 Häiden jälkeen

Eikä kaikki tietenkään ole aivan kokonaan ohi, vaikka ”päivä prinsessana” lopulta hiipuukin mailleen. Paljon on vielä edessä, kukaties jonakin päivänä vaikka se ”toinen kierros”.

Joka tapauksessa, muista huolehtia seuraavat kuntoon häiden jälkeisessä tyhjiötilassa:

”Varaa After Wedding -kuvaukset joissa tuhansien eurojen puvulle saa antaa luvalla kyytiä. Tässä Fearless Bridal-termi on ehkä kuvaavampi nimi kuin muutaman kauden takainen Trash the Dress.”

Varaa kalenteriin tilaa myös Bridal Blues -terapiaistunnoille. Häiden jälkeinen masennus on yllättävän yleistä ja tulee ottaa vakavasti.

Ja Huom, huom, huom! Häissä tärkeintä on muistaa on, että: ”Rustiikkiseen juhlaan sopii aina luonnonnaru.”

(Kursiivilla merkityt vinkit koottu suoraan Vuoden 2017 ”Paras kaupallinen hääblogi” Makea Hääblogista.)

Lopuksi vielä oma vinkkimme vuoden 2017 kesämorsiolle: pysythän näiden toimien aikana valppaana, ettet vahingossa anna tulevan sulhon eksyä ajatuksiisi häiritsemään tärkeän päivän suunnittelua. Tai mikä pahinta, pilata itse juhlapäivää. Helpointa saattaa olla jättää koko miehenkutale pois tästä elämäsi upeimmasta päivästä ja nauttia täysin rinnoin omasta ihanuudestasi – sen olet kyllä Naisena ansainnut!

Kesämorsiamen n. 1707 muistilista

Hääteemasta intoutuneina eksyimme tapamme mukaan myös toisaalle, eräisiin erittäin epäajankohtaisiin ja epäilyttäviin avioliittoneuvoihin muutaman vuosisadan takaa. Seuraavat vinkit on koottu Raamatusta ja kelttiläisestä kansanperinteestä.

VAROITUS! Näihin vinkkeihin kannattaa jokaisen modernin morsmaikuksi mielivän suhtautua suurella skeptisyydellä, sillä mukaan on saattanut piiloutua jokunen salakavala ajatuksenpoikanen. Eikä häädekoraatsioista mainita sanaistakaan – kuinka epäilyttävää!

Jottei siis kukaan epähuomiossa erehtyisi ottamaan tällaista hapatusta tosissaan, kaukoeläydyimme tässäkin aikaansa seuraavan nykymorsion sielunelämään ja lisäsimme vinkkien perään muutaman kommentin hänen suullaan:

1 Ye are Blood of my Blood, and Bone of my Bone. I give ye my Body, that we Two might be One. I give ye my Spirit, ’til our Life shall be Done.   Ruumiin antamisen kyllä vielä jotenkin ymmärrän, mutta että ihmiselläkö muka olisi joku spiritti? Tää kyllä sotii niin vahvasti mun vakaumusta vastaan. En osta!

2 I give ye my hand to hold with you, to bind us for life and grow old with you.   Varsin vanhanaikaiselta, suorastaan tunkkaiselta vaikuttaa mun näkökulmasta tuo ajatus ”yhdessä vanhenemisesta”. Elämä on täynnä mahdollisuuksia, ja tosi usein hei vaihtamalla vaan paranee! Niin usein sitä vaan kato kasvetaan erilleen!

3 Above and beyond this, I will cherish and honor you through this life and into the next.   Väitetäänkö tässä vai ihan vakavalla naamalla, että jälleensyntyminen olisi mahdollista? YOLO – You Only Live Once, sanon minä, ja aion todellakin ottaa tästä elämästä kaiken irti – saman siipan kanssa tai ilman.

4 I promise to love thee wholly and completely without restraint, in sickness and in health, in plenty and in poverty, in life and beyond, where we shall meet, remember, and love again.   No nyt on suuret puheet! En kyl henk. koht. tod. lähtis lupaan mitään tollasia. Sitä paitsi kyl mulle se puolison varallisuus merkkaa ihan oikeesti tosi paljon. Siitä en kyllä lähde tinkimään.

5 By the power that Christ brought from heaven, mayst thou love me. As the sun follows its course, mayst thou follow me. Mulle henk. koht. tosi loukkaavaa ottaa esiin toi Kristus. Oikeesti, tää kyl loukkaa mun uskottomuudenvapautta.

6 Dear Lord, we put our marriage into your hands. As prisoners for the Lord, let us be completely humble and gentle; patient, bearing with one another in love.   Oikeesti, mihin tällasesta törkeestä propagandasta ja disinformaation levittämisestä voi tehdä kantelun?

7 With you, my beloved husband, I promise to make every effort to keep the unity of the Spirit through the bond of our holy marriage.   Öööö, siis nyt menee niin yli, et pakko vaan sanoo et mun häissä mä aion olla sairrrraaaan kaunis ja ne kukat tulee oleen aivan helvetin kauniit ja ne paikkakortit – ne tulee oleen JUST eikä melkeen.

Lisää luettavaa

1 kommentti