Sisarus ei aina ole siunaus

Kateus ja kauna kuuluvat jokaiseen sisarussuhteeseen. Kaikki muistanevat, millaiset olivat muinaisen mytologian mukaan maailman ensimmäisten lasten Kainin ja Abelin välit, tai millainen loppu kohtasi roomalaisia susilapsia Romulusta ja Remusta. Köpelösti kävi kummassakin: molemmat päätyivät jatkuvan ”jäynänteon” seurauksena traagiseen veljessurmaan.

Toki sisarussuhde on myös suuri rikkaus. Mutta samalla siihen liittyy veristä taistoa tai ainakin alituista, katkeraa kilpailua kaikesta. Sisarusrakkauden pimeämmästä puolesta puhutaan kuitenkin aivan liian vähän ja usein mieluummin jopa vaietaan – tosin mielestämme aivan turhaan! Siksi intouduimme muistelemaan näin siskosten kesken omia, lastemme ja lähipiirimme perheiden ei-niin-pumpulisia sisarusmuistoja.

”Miksei tota vois räksäyttää kärpäslätkällä kuoliaaks?” kysyi toisen meistä kolmivuotias esikoinen karusti, kun vastasyntynyt pikkuveli äkisteli iltaitkujaan synnytyslaitokselta kotiuduttuaan. Toisen meistä vanhemmalla pojalla oli taas parivuotiaana tapana tönäistä päiväuniaikaan vauvanvaunut vaivihkaa alamäkeen vierimään, käydä nipistämässä kivuliaasti juuri vaivalla yöunille saatettu pikkuveikka hereille kiljumaan ja syöttää salaa pikkuesineitä leikkien lomassa kaikkea mielellään maistelevalle vauvelille (ja löytyipä muuten esimerkiksi kerran vaipanvaihtotilanteessa kakan lomasta tietokoneesta irronnut ja kauan kadoksissa ollut esc-näppäin).

Varo, jos tulee liian hiljaista..

Sisaruskateus ilmenee edellä kuvatun suoran toiminnan lisäksi usein myös piilevämpänä, jolloin vanhemmilta vaaditaan erityisiä tuntosarvia hoksata isosisaruksen vaivihkaa kehittelemiä kepposia. Kannattaa esimerkiksi olla erityisen tarkkana, jos lapsilla näyttää olevan jotenkin liian kivaa keskenään, tai toisaalta jos äkkiä tulee liian hiljaista. Muistamme, kuinka ystävän pikkutytöllä oli tapana pyytää äitiään ottamaan usein ”suloisia” valokuvia itsestään pikkusiskon kanssa. Näin hän pääsi luvan kanssa ottamaan siskon haliin (lue: kunnon kuristusotteeseen). Kuvissa ylpeä isosisko hymyilee äidille aurinkoisesti pikkusiskostaan samalla ilmat pihalle rutistaen, piikinterävät kynnet pullean puolivuotiaan kylkeen upotettuina. Sama tyttönen tykkäsi myös olla äidin apuri ja tarjoutui aina peittelemään siskonsa huoneeseensa päiväunille. Useammin kuin muutaman kerran joutui äiti pelastamaan itkevän piltin tarkasti ja tiukasti pelkästään naaman päälle asetellun harsokasan alta.

Osoitus vieläkin piilotetummasta aggressiosta on, kun samainen äiti pyysi isosiskoa leikkimään huoneessaan edes hetkisen itsekseen vauvan imetyksen ajan. Kyllä lävähti äidin läpi kylmät väreet, kun hän vauvan ruokittuaan kävi tarkastamassa pikkuprinsessansa puuhia. Tämä oli järjestänyt kaikki kymmenet Pomppivat puput -pelin muovikaniinit järkyttävän tarkkaan jonoon, jossa jokaisen jänön pikimustat pistesilmät tuijottivat läpitunkevasti kohti oviaukkoa, josta äiti astui sisään. Tämä mieletön, militaristinen asetelma jäi piinaamaan äidin mieltä aina painajaisiin asti. Kiinnostamaan jäi, minkälaiseen tulkintaan freudilainen psykoanalyysi tässä tapauksessa päätyisi?

Kun lapset varttuvat, kateus ja kilpailu saavat yhä kekseliäämpiä muotoja. Leikki-ikäisinä toisen meistä pojat saivat olla hetken kahdestaan pihalla. Isoveljeä oli kuitenkin ohjeistettu tulemaan heti ilmoittamaan, mikäli pikkuveljelle tulisi hätä. Eipä kulunut kauaakaan, kun isoveli ryntäsi sisään kiihtyneenä karjuen: Hätätila, hätätila – veljellä on hätätila! Poika lähti johdattamaan äitiään vauhdilla takapihalle, josta löytyi pikkuveli pyörän rinkulalukolla kaulan kohdalta koivunrunkoon köytettynä – ja avain tietysti kateissa.

Uskomme, että sisarkateus on ikiaikainen, ihmisyyteen kuuluva tunne, jota turhaan piilotellaan. Kun aikanaan kyselimme omalta äidiltämme, kuuluuko tällainen asiaan, hän kertoi, kuinka oli itse vauvana saanut tuhkat ja vielä kuumina kiiluvat kekäleet kakluunista suoraan kehtoonsa taaperoikäisen isoveljensä toimesta. Kyllä siinä oli kuulemma äidinäidillä kertakaikkisesti meinannut naksahtaa päässä!

”Se lokotus on sit ihan kalsee”

Kaiken katkeruuden, keskinäisen kireyden ja kiusanteon lomassa täytyy silti muistaa, että sisarussuhteesta voi olla molemmille myös iloa, seuraa ja turvaa. Isompi sisarus voi vaikkapa tukea ja antaa ohjeita pienemmälle jännittävillä neuvolakäynnillä! Eräänkin kerran äiti ja neuvolatäti yrittivät hössöttäen hyssytellä, kuinka rokotus ei satu ollenkaan ja kuinka kaikki menee hyvin. Tällöin täräytti isoveli reippaasti oman kantansa asiaan: ”Kuule veli, se lokotus on sit ihan kalsee. Se sattuu aivan sailaasti ja se piikki laatelee ja lepii sun leiden aivan liekaleiks.”

Onneksi sisarussuhde saa uusia muotoja ja kehittyy kun osapuolet aikuistuvat. Omalta kohdaltamme voimme todeta, että tilanteemme alkaa jotakuinkin tasaantua. Kykenemme nykyisin jopa kirjoittamaan yhteistyössä! Kaukana ovat ne ajat, jolloin keskinäinen kaunamme pakotti molemmat etsimään tapoja vahingoittaa toista lähimmällä käteen osuvalla esineellä vähäisimmänkin erimielisyyden sattuessa.

Näin aikuisena avoin vihanpito välillämme alkaa olla laimennut lähes olemattomiin – mitä nyt jäljellä jäytää enää jäätävä jännite siitä, kumpi tekee alesta kätevämmät kurarukkaslöydöt, kummalla on paksumpi tukka tai enemmän aikaa meikata aamuisin, kumpi ehtii jumpata kiinteämmän keskivartalon ennen kesää, kumman anti-age -tuote tehoaa paremmin, kumman kissalla on kiiltävämpi turkki ja kumman krookukset selviävät terhakampina talven yli…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(Juttu julkaistu aikaisemmin kolumnina Kaksplussan 1-2/2016 numerossa otsikolla ”Sisarus on sisarukselle susi”. Seuraava kolumnimme ilmestyy Kaksplussan 4/2016 numerossa huhtikuussa.)

Lisää luettavaa

2 kommenttia

  1. Sallinette minun olla eri mieltä, se ei suinkaan ole alituista kiusantekoa, katkeruutta tahi kilpailua. Se voi olla myös alituista kaveruutta, kanssaelämistä ja hyvää mieltä. Hups – kärjistinkö? No en ollut onneksi ainoa 😀