Pojan kasvattamisen kauhukuvat

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Sitten hänen mielessään alkoivat väikkyä kaukaisemmankin tulevaisuuden kysymykset, miten hän saisi lapsensa kasvatetuiksi ihmisiksi. ”Tytöistä ei tarvitse huolehtia”, hän ajatteli.”..Mutta pojat”? (Leo Tolstoi 1875, Anna Karenina)

Nythän on niin, että meille on siunaantunut ainoastaan poikapuolisia jälkeläisiä. Eikä siinä mitään, mutta näin naispuolisena kasvattajana on ajoittain melko työlästä yrittää ymmärtää miessukupuolen elämäntapaa.

(Ja huomautettakoon: seuraava teksti sisältää vahvaa sukupuolistereotyypittelyä sekä erityisen yksioikoisia tulkintoja sukupuolten välisistä eroista!)

Itse hallitunrauhallisten ja arvomaailmaltaan pehmeiden prinsessa-, pupu-, pehmolelu-, baletti-, kisu-, koti- ja heppaleikkien pyörteissä kasvaneina naisihmisinä joudumme henkeä pidätellen seuraamaan poikalaumamme varsin erilaista tapaa olla maailmassa. Seuraavaan olemme listanneet TOP3 uhkakuvaa poikalapsen kasvattamisessa:

Uhkakuva 1. Poikien fyysinen holtittomuus ja siitä seuraava tapaturma-alttius

Kierrehypyt, rynnäköt, bäkkärit, kierrebäkkärit, twisterit, apupyörillä pakeneminen, tetsaaminen ojissa, viemäreissä, tipahtelu kalliojyrkänteiltä ja tikapuilta, sinkoilu autoteille, hyppiminen kivenlohkareilta, katoille kiipeäminen ja sieltä lumen kanssa alas vieriminen…

Kun ikää tulee lisää, vauhti kiihtyy. Samalla kasvaa tulee niiden välineiden valikoima, joilla vahingoittaa itseään ja lähiympäristöään: ensin on potkumopo, sitten jo skeittilauta, skuutti, bmx-pyörä,  itse viritelty mäkiauto, mopo, mönkkäri ja lopulta ylipäänsä kaikki moottoriajoneuvot.

Täysi-ikäisyyttä ja ajokortti-ikää odotamme kauhulla.

Uhkakuva 2. Poikien perustavanlaatuiset puutteet tunteidensäätelykyvyssä

Havaintojemme mukaan poikalapsen tunne-elämä velloo syntymästä saakka kahden polariteetin välillä: täydellinen vauva tai täydellinen macho. Kultaista keskitietä tai kohtuutta ei tunneasioissa tunneta. Tunneilmaisu vaihtelee uhoamisesta vauvamaiseen ulinaan.

Esimerkkejä erään päivän aikana kuullusta pikkupojan uhosta: ”Mä oon ihan paras  ninjataistelija, mä voitan kaikki mun potkuilla! Mä oon kaikista taitavin motocrossaaja, roiskutan mutaa kaikist korkeimmalle!! Mä hyppään ainaki 25 metristä alas uimahallissa!! Hähää, räsäytän teidät kaikki sirpaleiks mun valomiekalla! Mä sahasin tänään kaikista paksuimman puun katki jättisahalla!! Ja jaksan valvoa ainaki tota, öö, kahteenkymmeneenviiteen asti tänään!!

Esimerkkejä samaisen pojan iltaväsymysulinasta kello 19: Äiti haluuu-uu-uun sun syliin, äiti toi Maisa-hiiri pelottaa telkkarissa! Äiti missä on mun unirätti, ja unilammas, ja se unikana? Mä haluu-uu-uun ne kaikki, muuten ei tuu uni! Äiti kanna mut nukkumaan niinkun vauva, äiti kanna mut ihan vauva-asennossa! Univalo päälle, muuten möröt syö! Et lue sitä Pekka Töpöhäntää, Monni on niin hurja, lue mieluummin se Nuunuu-ukko, se mitä luettiin vauvana, se katselukirja, Äiti laita mut unipussiin, jooko? Ja jäät mun viereen kyllä koko yöks! …ja saisinko mäkin pliis juoda iltamaidon vauvaveljen tuttipullosta?

Uhkakuva 3: Poikien täydellinen itsekontrollin puute

Poikalapsi ei huolehdi kenestäkään; ei itsestä eikä ainakaan toisesta. Poikalapsi on täysin impulssiensa vietävissä. Poika myös olettaa aina, että joku muu hoitaa ja huolehtii kaiken hänen puolestaan, joten on turhaa edes vaivautua miettimään oman käyttäytymisensä seurauksia.

Esimerkkinä Parkour-hyppy paskaojaan: Pojalle oli puettu varsin hienot vaatteet päälle ennen koulun juhlaa, jossa hänen oli tarkoitus esiintyä. Hänet oli päästetty hetkeksi pihalle odottamaan muun perheen saapumista ja vannotettu ettei mene minnekään, varsinkaan mihinkään mutaan. Noh, viereinen mutaoja alkoi ilmeisesti kiehtoa kyseistä poikaa siinä määrin, että hän aloitti parkour-tyyliset hypyt ojan puolelta toiselle. Viimeinen hypyistä tietysti epäonnistui, ja johti pojan läsähtämiseen varsin runsasvetisen ojanpahasen pohjalle, kokonaan huppeluksiin. Kyllä siinä kuulkaa meinasi mammalla päässä naksahtaa kun naarasi poikastaan ojan pohjalta uudelleen pukeutumaan.

Arvoisa lukija. Tiedostamme, että olemme tässä leikitelleet aikamoisilla yleistyksillä. Mutta olkaahan armollisia ja koettakaa ymmärtää – kaikki tämä on meille arkipäivää. Ja meno luultavasti jatkuu, ellei jopa pahene vuosi vuodelta.

Haluamme nyt vedota Teihin, hyvät pidemmän linjan pojan kasvattajat, mikäli olette kuulolla. Kertokaa, oi kertokaa meille, voisiko mitenkään olla niin, että jonakin päivänä nämä uhat kääntyvät poikasillemme vielä joskus mahdollisuuksiksi?

Lisää luettavaa

17 kommenttia

  1. 1) Pitää antaa isän huoleksi opettaa poikansa. Hänen on mahdollista opettaa pojalleen hitunen taktikointia, pienen hitusen. Ainakin joskus.
    2) Rukoilla hartaasti / toivoa ahkerasti että poika kaikesta huolimatta selviytyy yhtenä kappaleena lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Useimmat selviytyvät, niin uskomattomalta kuin se kuullostaakin.

    PS. Sillä voi aina lohduttautua että hurjimpia ja kaistapäisempiä temppuja eivät äidit koskaan saa tietää. 🙂

    1. Kiitos moisen toiveikkuuden valamisesta meihin poikalasten piinamiin naisparkoihin! Ja miten lohdullista saada myös miehen näkökulma asiaan : )

  2. Iihh… Hyvin rauhallisen ja harkitsevan pikkupojan äitinä valahdin tästä vähintäänkin kalpeaksi. Tuohonko se vielä menee!?
    Vaikkakin, kuvaus kyllä sopii melkoisesti rämäpää siskoon. Joka usein villitsee pikkuveljen mukaansa. Ja mikä hirveintä, meille syntyi juuri toinenkin poika…

  3. Neljän pojan äitinä en osaa olla huolissani enkä maalata kauhukuvia.Joo meillä ajetaan bmx:llä,hypitään ja leikitään taisteluleikkejä.Mutta silti osaavat kyllä ottaa vastuuta niin itsestään kuin kavereistakin.Miksi pojat olisi pahempia kuin tytöt?Miksi aina kirjoitetaan poikien kasvatuksesta ja siitä miten hurjia ne on.Tytöt on ihan sitä samaa ellei jopa pahempiakin.

  4. Enemmän mua kauhistuttais nykypäivänä kasvattaa tyttöjä kuin poikia. On ulkonäköpaineita, teinityttöjen muoti on yliseksuaalista, kaiken maailman nettipervoja saa pelätä, naisten ahdistelu on koko ajan tapetilla jne jne. Samoin teiniraskautta saisi pelätä, se kun on suurempi riski naisen myöhemmälle sosioekonomiselle asemalle kuin miehen. Toki samat jutut voi kääntää poikiinkin, mut tyttöjen kohdalla ne omassa lähipiirissä korostuu.

    Tyttöjen uhista moni on miesten taholta tulevaa, ja siksi poikien kasvattamisen suurimpana haasteena näkisin kuitenkin naisia kunnioittavan asenteen opettamisen, en mutapainista ja parkourista vouhottamisen. Kun äiti kunnioittaa ja arvostaa poikiensa maailmaa eikä pidä sitä tyttöjen maailmaa huonompana, pojasta kasvaa terveen itsetunnon omaava mies, joka osaa myös kunnioittaa naisia. Siksi poikia tulee ihailla ja heistä puhua yhtä arvostavaan sävyyn kuin tyttöjen maailmasta.

    Tällaiset kirjoitukset provosoivat äitien poika-vihaa, johon poikalasten äitinä törmään jatkuvasti. Olen toivottavasti kohta kolmen pojan äiti ja vain kaksi ihmistä on ollut aidosti onnellisia siitä, että saan lisää poikia. Yksi on jopa itkenyt sitä, etten koskaan saa pientä prinsessaa, ja muut ovat voivotelleet villiä ja vimmaista veljeslaumaa. Tänä loukkaa syvästi. Poika on yhtä hyvä ja ihana kuin tyttö, aina.

    1. Samoja ajatuksia..minä olen miettinyt ihan samaa, että nykypäivänä tyttöjen kasvattaminen ”täyspäisiksi” on huomattavasti haastavampaa kuin poikien. Ja yhdyn täysin viimeiseen kappaleeseen. Minullekin on itketty sitä, etten koskaan ehkä tule samaan oma prinsessaa (kun kerroin meille tulevan toisen pojan), kun tulimme sairaalasta koko perhe kotiin niin matkalla meille läheinen henkilö sanoi: ”nyt sitten vaan heti uutta putkeen, että tulee tyttö”, kun emme tienneet vielä kumpi tulee saimme jatkuvasti kommentteja ”toivottavasti se on tyttö”. Siitäkin huolimatta, että me itse odotimme vauvaa emme sukupuolta ja yritimme tämän myös puheessamme ilmaista. Kukaan ei kauhistele perheen toista tyttöä, mutta perheen toista poikaa kauhistellaan. Olen samaa mieltä, että se loukkaa syvästi ja aiheuttaa myös hyvin hämmentävän olon, kun itse olet onnesi kukkuloilla ihanista, täydellisistä lapsistasi (jotka meillä poikia)!! Minuakin huolestuttaa tällainen poikalapsien väheksyminen ja sitten heistä pitää kuitenkin kasvaa naisia arvostavia tasa-arvon kannattajia, vaikka syntymästä asti on toitotettu että ”voi,voi kun tuli poika” Että se siitä tasa-arvosta! Sen tasa-arvon tulisi toimia molempiin suuntiin. Ja tottakai haluan kasvattaa pojistani upeita, naisia ja tasa-arvoa kannattavia miehiä, mutta haluan todellakin heidän myös tietävän, että he ovat täydellisen rakkaita, hyviä ja ihania lapsia ja myöhemmin aikuisia, poikia ja miehiä!

      Ja itse postaukseen liittyen, meillä asuu kaksi niin omanlaistaan poikalasta, että samaistun ja en samaistu ollenkaan noihin uhkiin. Minusta on hyvin sanottu, että mikään persoonallisuuden piirre/ominaisuus ei ole itsessään hyvä tai paha, vaan ne kaikki ovat mahdollisuuksia ja ne kaikki voi ”kääntää voitoksi” ja ”jalostaa hyötykäyttöön” 🙂

  5. Kiitos kommenteistanne! Varsin mukavaa, että jaoitte ajatuksianne tänne palstallemme. Viimeisimmille nimimerkeille todettakoon kuitenkin vielä erikseen, että tyylilajinamme tässä tekstissä oli nk. ”yksinkertaistavan stereotyypittelevä kärjistys”, joka postauksen toisessa kappaleessa myös erikseen varoituksen kera mainitaan 🙂 Sukupuolisensitiiviset näkökulmat jätämme suosiolla muille 😉

    1. Yleistys tai ei, niin aika karusti ja yksipuolisesti luotte kuvaa pojista. Ja korostatte, miten tämä on oikeasti teillä arkipäivää ja oletatte menon vain pahentuvan – se vähän latistaa sanomaa.

      Tasapuolisuuden nimissä voisitte huomioida myös muut poika-ryhmät kuin rämäpään liikunnalliset.

      Ja mites tytöistä samaan tyyliin tehty bloggaus: henkka-maukka-taaperoprinsessoista kasvaa itseään tyrkyttäviä miesten nielijöitä ja tyhmiä diivoja. Olisi kiva nähdä, millaisen paskamyrsky-somekohun se nostais, kun ketään ei kai kiinnosta, miten poikia aliarvioidaan stereotypisissä mammojen jutuissa. Mut veikkaan että tytöistä tähän tyyliin kirjoitettu blogi vietäisiin varmaan lapsiasiainvaltuutetulle asti.

    2. Pointti oli siinä, että koska niin paljon etenkin naisten taholta kauhistellaan poikien saamista ja poikalasten kamaluutta, näitä stereotypioita ei tarvitsisi mielestäni ollenkaan vahvistaa. Vastahan joku äiti/äitiryhmä aloitti jonkin kampanjan tms. joka taistelee poikalapsista käytettävää negatiivista ja stereotypistä puhetta vastaan. Ja sitä nykymaailmassa riittää.

      Minua itseäni jäi risomaan pahasti tuo poikien tunne-elämän ja itsekkyyden korostaminen, sillä nämä ominaisuudet ovat voimakkaasti kasvatuksen ja toki lapsen temperamentin, eivät sukupuolen, tulosta.

    3. Juu, sarkastinen ja kärjistävä tyyli blogissanne ei suinkaan ole jäänyt huomaamatta/tajuamatta 🙂 sarkasmin ystävänä olen kuitenkin sitä mieltä, että näkökulma on äärimmäisen tärkeä siinä, että se osuu ja uppoaa oikealla tavalla. Minusta tämä postaus ei nyt oikein tavoittanut sitä. Sarkasmi ja kärjistys on parhaimmillaan älyn ja kielen ilotulitusta, mutta tämä ei yltänyt siihen. Ehkä näkökulman vaihto olisi auttanut asiaa. Ja Anni.o: minäkin näkisin mielelläni vastaavan postauksen tytöistä. Voin vaan kuvitella minkä myrskyn se aiheuttaisi 😀 ja nyt riittää: ihan loistavaa jos muutkin ovat huomanneet tämän poikalasten väheksymisen ja aliarvioimisen, joka tulee nimenomaan naisten ( jopa heidän äitien) taholta.

  6. Kiitos edelleen kommentoijille näiden eriävienkin näkökulmien esiintuomisesta. Selvennettäköön vielä, että tämä teksti syntyi omasta tavastamme päivitellä kauhunsekaisin tuntein omien poikastemme tekosia ja halusimme tässä tietysti tietoisesti tehdä varsin yksioikoisia yleistyksiä, huumorin nimissä. Jollekulle tämä asia aukenee, jollekulle taas ei. Ja pidätämme oikeuden kauhistella poikiemme tekosia jatkossakin 🙂

    1. Mallan tavoin minäkin arvostan sarkasmia ja stereotyypeistä tehtyä huumoria, mutta mikä tässä tekstissä meni mönkään on se, että arvotitte poikien maailman lähtökohtaisesti huonommaksi kuin naisten maailman. Välitätte rivien välissä viestin, että naiseus on arvokkaampaa kuin mieheys, sillä naisilla on järki ja kunnon ihmisyys hanskassa, pojilla ei. Poikien maailma pitää naistenkin nähdä alunperin mahdollisuutena oppia jotain – ei lähtökohtaisesti uhkana.

      1. Kiitos perustellusta kritiikistäsi, Anni.O – ja hienoa kun keskustelu jatkuu! Tarkennuksena todettakoon, että tässä tekstissä arvotamme täysin avoimesti – ei lainkaan rivien välistä – poikalastemme pöyristyttävimpiä olemisen tapoja. Ja totisesti pelolla seuraamme saavuttavatko he koskaan ”ihmisyyttä hanskaansa”. Puhumme tässä kuitenkin vain omasta puolestamme, ja nojaamme puhtaasti omiin kokemuksiimme: koko naissukupuolen ylivertaisuutta miehiin emme sentään tällä otannalla rohkene julistaa, vaikka kiistämättä sellainenkin poliittisesti epäkorrekti ajatus saattaisi mieliemme syövereissä silloin tällöin vilahtaa.

        Ja olemme ehdottoman valmiita näkemään listaamamme uhat myös mahdollisuuksina, kuten pyyntönä postauksemme lopussa esitämme – niin utopistiselta kuin koko ajatus lähtökohtaisesti kuulostaakin. ; )
        Joka tapauksessa, näin haastavaan ajatusleikkiin tarvitsemme juuri Teidän apuanne, arvoisat lukijamme!

  7. Minua ainakin nauratti. Kaksi poikaa täällä kasvamassa ja pystyin samaistumaan tuntemuksiinne. Lasten isän kanssa aina päivitellään, että mitähän tästä vielä tulee? Lapset on erilaisia ja hyvä niin. Meillä toinen on tapaturma altis kojeltaja ja toinen tunne-elämän äärijättiläinen aivan kuten kuvasitte. Kiitos 😂

    1. Hehe, hyvä kuvaus: tunne-elämän äärijättiläinen : ) Tsemppiä Teille, Urpoäiti ja poikaset!