Mummu ja kiuru

Olipa kerran vanha harmaapäinen rouva, joka kuljeskeli pitkin pohjoisia napaseutuja. Mukanaan hänellä oli kassi ja kassissa oli kirja.

Mutta mikä se kirja oli, jota mummo mukanaan koko ajan kantoi? Sitä mummo ei muistanut. Mummo oli jo kovin vanha; kerrottiin että jo satavuotias.

Mummon elämä nykyisin oli melko tylsää ja tasaista. Kehoa jo kovasti kolotteli, eikä mikään enää oikein jaksanut innostaa. Vaan toista se oli kun mummu oli nuori plikka. Perin hurjia oli jo mummo tähän ikään ehtinyt nähdä ja kokea.

Uskokaa tai älkää, tämä mummo oli tytönhupakkona ollut aika ärhäkkä ja pitänyt kovasti kiinni omista oikeuksistaan. Eikä tämä naikkonen nuorempana aseitakaan kaihtanut, oli useasti tarttunut paukkurautaan ja kylmästi tusauttanut hengiltä tunkeilevia naapureitaan. Näin kipakasta kiväärinkäyttäjästä kiiri sana maailman ääriin asti.

Keski-ikään mennessä mummo kyllä rauhoittui ja jätti turhan riehumisen. Eipä siihen enää ollut aihetta. Mummo ryhtyi sen sijaan töihin; kyliä kylän perään rakennutti mailleen, kouluja, tehtaita, kauppoja, terveyskeskuksia. Rumiahan niistä tuli, sitä ei käy kieltäminen, mutta eipä tämä mummo ole konsanaan mistään koreilusta piitannut, niin kuin eteläisemmät serkkunsa.

Vanhemmalla iällä tämä pohjolan mummo innostui kompuuttereista eli tietävistä koneista aika tavalla ja kävi niin, että mummun nimi tuli kovasti tunnetuksi maailmalla tällaisestakin humputuksesta.

Niin on tämä Pohjolan mummo aina ollut tarkka siisteydestä ja pitänyt mantunsa kovin puhtoisina. Mummun metsissä kulkiessa ei suuren maailman saasteet sulje sieraimia, vaan korkeana ja sinivalkeana se taivaankansi mummon maitten päälle vieläkin kaartuu.

Vaan on vanhuus vaivoja tuonut tällekin mummukalle, vanhahan hän on kuin taivas itse. Muisti pätkii kuin klapikone, eikä mummu meinaa millään saada päähänsä, miksi hän kantaa sitä kirjaa mukanaan, ja mikä siinä nyt on niin tärkeää. On ollut niin paljon tätä muuta hässäkkää, on digiä, on sotea, on mamua, on kikyä ja kaiken maailman tykyä ja kykyä, ettei mummu enää ole ehtinyt edes kirjaansa tarttua. Ja jos totta puhutaan, niin alkaa jo olla mummun lukutaitokin aivan ruosteessa.

Ja väsynytkin mummu on, kuin loppuun ajettu sotaratsu, se myönnettäköön. Mutta eivät ne Ison Kieron elikkäs Perhanan kätyrit millään mummolle lepoa antaisi, eivät näköjään oman äitinsäkään kuoleman uhalla. Ikäloppuna pitäisi vielä imagoita kehitellä ja brändejä luoda, ja sitä saatanallista talouskasvua, siitä ei mummu kestä kuulla enää sanaakaan!

Eikö piru vie ole tarpeeksi että tämä nainen on hoitanut hommansa niin hyvin että kaikille riittää kyllä tässä maassa kakkua? Ja kermat päälle!

Niin istua tösähtää vanha rouva kiivastuneena kannon nokkaan. Kirja kopsahtaa kassista vanhuksen varpaille. Nyt lentää tämä koinsyömä tiiliskivi järveen! Ei tätä kukaan ole kaivannut ainakaan sataan vuoteen.

”Ka-le-va-la” lukee kannessa korein kirjaimin. Jaa! Ai tämäkö se oli. Minun ja esiäitieni synnyintarina. No ehkei tätä nyt vielä pois kehtaa heivata. Tässähän on lueteltuna kaikki maailman salat ja mysteerit, muistaa mummu. Eihän tämä maa muuta tarvitse!

”Vilu mulle virttä virkkoi, sae saatteli runoja. Virttä toista tuulet toivat, meren aaltoset ajoivat. Linnut liitteli sanoja, puien latvat lausehia.” alkaa mummu loitsuta kirjasta.

Samassa paikalle lehahtaa kiuru. Kiuru levittää kirjavia siipiään ja kajauttaa koivun oksalta: ”Siunattua satavuotissyntymäpäivää, rakas Suomi-Neito!”

”Saisinko luritella Teille syntymäpäivälaulun?” kevään kiuru kysyy  ja asettelee nokallaan vanamoseppeleen mummun päälaelle.

Mummo kohottautuu kannolta jaloilleen kirja käsissään. ”Minäkö muka sata? No mutta ei tunnu kyllä missään! Tässähän on vasta parhaat ajat edessä!” huudahtaa mummo ja tuntuu unohtaneen kaikki vaivansa. Vanhus seisoo ryhdikkäänä kuin nuori neito jälleen ja kuuntelee ylpeänä kiurun hymniä.

 

Oi Suomi, katso, sinun päiväs koittaa,

Yön uhka karkoitettu on jo pois,

Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa,

Kuin itse taivahan kansi sois.

Yön vallat aamun valkeus jo voittaa.

Sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa.

 

Lisää luettavaa